Kivikolla kulkua

on

Yrittäjänä toimiminen on usein kuin kivikolla kulkua – epävarmuutta, osa kivistä kantaa, osa horjuttaa, laittaa ottamaan yllättäviä sivu askelia, osa kaataa kokonaan. Välillä kuitenkin kivikon välissä kasvaa jotain herkkää ja kaunista. Mikä auttaa jaksamaan. Rohkaisee askeltamaan seuraavalle epävarmalle alustalle.

Yrittämisessä on kyse siitä mihin huomionsa kiinnittää. Minkä valitsee nähdä – minkä antaa kasvaa. Kuitenkaan kaikki tässä maailmassa ei ole pelkästään näkökulmasta kiinni, vaan joskus on nähtävä kokonaisuus. Avattava silmänsä ja kohdattava se, että kivikko on muuttunut liian horjuvaksi ja sen välissä oleva kasvillisuus harventunut. Luonnon voimien kautta surkastunut. Että, jos askeltaa eteenpäin, tulee samalla tallanneeksi mukanaan myös kaiken jäljellä olevan herkän ja kauniin.

On tehtävä vaikeampiakin päätöksiä. Otettava askelia taaksepäin. Annettava luonnon hoitaa oma tehtävänsä, vaikka se tekisikin kipeää. Luotettava – nähtävä se mikä kannattelee ja palvelee myös pidemmällä aikavälillä. Nähtävä se mikä kuljettaa kohti jotain vakaampaa, eikä vain hetkellistä kauneutta kivikon välissä.

On valittava kannattelevampi, vakaampi alusta, jotta askel taas tasaantuu. Rakentaa pohja millä voi oikeasti kulkea ja ehkä valittava uudelleen vakaamman askeltamisen jälkeen tuo kivikkoisempi polku – tai tilalle voi kasvaa uusi kokonainen kukka niitty tai jalkojen alle vahvempi kallio, jotain sellaista mitä ei ehkä osaakkaan odottaa.


Tein toiminimestäni eilen lopettamis ilmoituksen. Enkä siis jatka yrittäjänä ainakaan toistaiseksi. Kiitos kaikille ihanille asiakkailleni vuosien varrelta. Olette aina mukana sydämessäni.